Hyppää pöydälle!

Niina Karvinen
 
Siitä saakka kun palasin takaisin koti-Ouluun ja vaihdon kamaria Oulun Tervaporvarien nkk:iin, koin tulleeni kotiin – kamarimielessäkin. Alueella koen olevani aina kaikista onnellisin. Vaikka Iso D:mme on alueena maantieteellisesti suurin, on se myös tapahtumiltaan ja kamareiltaan huikein – täällä on tekemisen meininkiä, halua kehittyä ja mennä eteenpäin, uskallusta ottaa vastuuta omasta lähiympäristöstä. Kestävää johtajuutta ennen muuta!
 
Kun näiden uskomattoman hienojen deeläisten seuraan kerran pääsee, haluaa heidän kanssaan olla aina, tehdä yhdessä asioita yhteisen D:n eteen ja viedä eteenpäin tätä hyvän fiiliksen ja pöhinän ilosanomaa.
 
Jo ennen omaa puheenjohtajavuottani, aluesihteerivuotenani, päätin, että hakeudun aluejohtajaksi, jotta saan olla entistä lähempänä kaikkia alueeni kamareita ja upeita kamarilaisia, tehdä omalla osaamisellani Deelle jotakin hyvää. Itse hyppäsin pöydälle aika lailla vuosi sitten, alueemme puheenjohtajien Kesäakatemiassa.
 
Ja siksipä kannustan kaikkia haastamaan itsensä ja kasvamaan johtajana – suunnittelemaan oman JC-urapolun, työtekemisen kanssa saman suuntaisen tai vastaavasti uusille poluille ohjaavan. Tässä jos missä harrastuksessa pätee sanonta joka väittää, että saat enemmän kuin annat. Kesällä, auringon kilossa ja kesän tuoksuissa, on hyvä hetki miettiä omia ensi vuoden tekemisiä. Onko se oman kamarin projektissa, hallituksessa tai alueella. Kampanjointi on tämän harrastuksen suola ja sokeri. Pöydälle nousu, ja siten virkaa hakevaksi ilmoittautuminen nuorkauppakamarin kesätapahtumissa lupaa jo nyt huikeaa tulevaa vuotta, ainakin itsensä ylittämistä ja uuden oppimista. Meri-Lapin Nuorkauppakamari tarjoaa alueen vaalikokouksessa syyskuussa huikeat puitteet alueemme vaalien loppuhuipennukselle – nyt jos koskaan kannattaa hypätä!
 
Oman hyppyni jälkeen sydämeni on viimeistään muuttunut Deen muotoiseksi – minkä muotoinen sinun sydämesi on?
 
 
VP:nne Ninnu

 
 

Energinen, positiivinen ja helposti innostuva Niina Karvinen on alue D:n aluejohtaja 2013 ja Oulun Tervaporvareiden Nkk:n jäsen. Hänellä on menossa toiseksi viimeinen JC-vuosi ja mietinnässä ovat viimeisen vuoden tekemiset. Niina työskentelee unelmatyössään pelialalla markkinoinnin ammattilaisena ja vapaa-ajallaan harrastaa lukemista, leffoja, liikuntaa ja opiskelua. Parasta JCI-toiminnassa hänen mielestään ovat ihmiset, innostus ja itsensä ylittäminen. Viimeksi häntä innostivat Brian Tracyn ja Sheryl Sandbergin kirjat.