Rajatyöntekijän asema

Kokousvieraat pääsevät lauantaina sivistämään itseään koordinaattori Päivi Koivupalon johdolla aiheesta työn tekeminen rajan tuntumassa: millaista on asua eri maassa ja käydä töissä rajan toisella puolen?
 
Päivi Koivupalo on Haaparannalla asuva varsinainen rajatyöntekijä, joka työskentelee koordinaattorina Pohjoiskalotin Rajaneuvonnan toimipisteessä Torniossa. Pohjoiskalotin Rajaneuvonta neuvoo ja opastaa yksityishenkilöitä, yrityksiä ja organisaatioita rajat ylittävissä asioissa Suomen ja Ruotsin välillä.
 
Päivi kertoo lauantaina luennossaan “Rajatyöntekijän asema” siitä, kuka on rajatyöntekijä ja mitä hänen tulee ottaa huomioon asuessaan ja työskennellessään eri maissa. Päivi itse ylittää valtakunnan rajan säännöllisesti vähintään kerran viikossa. Hän kuuluu työskentelymaansa vakuutuksien piiriin kun taas veronsa hän maksaa asuinvaltioonsa.
 
Rajatyöntekijän säädökset poikkeavat aika tavalla normaalista, joten luvassa on kiintoisaa tietoa työn tekemisestä kahden valtakunnan rajalla.
- Raja tuo mahdollisuuksia, mutta on haasteellista toimia kahdessa tai useammassa maassa joko työntekijänä tai yrittäjänä, kertoo Päivi. Rajaesteitä on ja varmaan tulevaisuudessakin ilmenee uusia haasteita.
 
Työssään Päivin tehtävä on reagoida rajaongelmiin ja -esteisiin eli jos ilmenee liikkuvuutta vaikeuttava ongelma, on hänen tehtävänään tehdä alustava analyysi, mistä kyseinen rajaeste johtuu: käytännöstä, virkamiesten tulkinnasta, kansallisen lainsäädännön kiemuroista vain Eu-lainsäädännön tuomasta ongelmasta. Mikäli rajaestettä ei voida ratkaista paikallisesti tai alueellisesti lähettää hän tiedon ongelmasta Rajaestefoorumille.
 
Päivin mielestä Ruotsin rajan läheisyys on ensiarvoisen tärkeää Torniolle: alueella on käytössä kahden maan työ- ja elinkeinomarkkinat ja rajan läheisyys tuo alueelle tunnettavuutta. Nämä seikat tekevät Torniosta tutustumisen arvoisen paikan, johon hän toivottaa kokousvieraat lämpimästi tervetulleeksi.
 
Lopuksi Päivi vinkkaa, että kannattaa käydä petkuttamassa Pohjoiskalotin Rajaneuvonnan Facebook:a ja käydä myös www.rajaneuvonta.net sivustolla.

Pohjois-Kalotin Rajaneuvonta
Pohjoiskalotin Rajaneuvonta neuvoo ja opastaa asiakkaita rajat ylittävissä asioissa Suomen ja Ruotsin välillä. Tornion toimiston lisäksi on olemassa kolme muuta rajaneuvontapistettä: Öresunddirekt Malmössa Ruotsin ja Tanskan välillä, Grensetjensten Morkulien Ruotsin ja Norjan välillä sekä Pohjoiskalotin Rajaneuvonta Skibotn Suomen ja Norjan välillä.